Digitalisaatio – yritysvalmennuksien pelastaja

Yritysvalmennukset ovat kivoja. Moni lähtee niihin iloisin mielin inspiroitumaan ja oppimaan uusia asioita. Tutkittu fakta kuitenkin on, että yritysvalmennuksista jää harvoin mitään käteen.

Liian usein ihmiset palaavat töihin tekemään asiat samalla tavoilla kuin ennenkin, sillä yritysvalmennus ei ulotu mitenkään käytännön asioihin.

Vähän sama kuin tekisi hienon opetussuunnitelman, jota ei kuitenkaan toteutettaisi arjen opetuksessa ollenkaan.

Harvard Business Review’kin on kirjoittanut aiheesta ja todennut, että viime vuosikymmeninä valmennuksista ja niiden vaikuttavuudesta tehdyt tutkimukset kertovat karua tarinaa – vain noin 20 prosenttia valmennuksista saavat aikaan muutoksen johtajien ja esimiesten arjessa.

Digitalisaatiosta puhutaan paljon ja sen hyödyistä on mittavia listoja, mutta harvoin kukaan puhuu siitä, miten se parhaimmillaan pystyy pelastamaan yritysvalmennusalan.

Miten niin muka vai?

Yksinkertaista: digitalisaatio on osa ratkaisua yritysvalmennuksien perusongelmaan eli siihen, että haluttu muutos oikeasti saadaan aikaiseksi organisaatiossa.

 

Digitaalista palautetta, sparrausta ja coachingia

Digitalisaation avulla voidaan rakentaa työkaluja, joiden avulla asiat saadaan arkeen. Me Remalla käytämme Promotea, joka mahdollistaa mahdollistaa läpinäkyvän osaamisen jakamisen ja toisilta oppimisen arjessa.

Digitalisaation avulla yritysvalmennuksesta saadaan luotua jatkuva oppimisen ja muutoksen mahdollistaja, eikä vain kiva Powerpoint -kertapläjäys, jonka opit unohtuvat nopeasti. Sekä tietysti osallistujan tavoitteiden seurannan, palautteen antamisen sekä sparraamisen – myös etänä.

Tietysti tämä ei tarkoita, että jokainen digitaalinen oppimisväline olisi hyvä ja toimiva. Kehnoja alustoja löytyy paljon, mutta myös hyviä ja toimivaksi havaittuja on.

Mikä sitten on toimiva alusta? Sellainen, joka vie yritysvalmennuksen tavoitteet eteenpäin yrityskulttuuriin, käytäntöihin, päivittäiseen työhön ja työpaikan tottumuksiin. Me Remalla olemme esimerkiksi käyttäneet Promotea jo useampia vuosia ja sekä Promotesta tehdyt lukuisat ja useiden eri tahojen tekemät tutkimukset että oma kokemus alustasta ovat todistaneet sen hyväksi.

Hyvät alustat mahdollistavat yritysvalmennukselle asetettujen tavoitteiden seuraamisen ja auttavat siinä, että vuorovaikutusta tapahtuu kiireisissäkin työyhteisöissä. Hyvä digitaalinen alusta antaa palautetta jatkuvasti siitä, mikä toimii ja mikä ei. Lisäksi alusta tuottaa dataa ja mittaa lukuja, joiden avulla voidaan tehdä korjausliikkeitä, suunnitella ja edesauttaa tavoitteiden toteutumista entisestään.

 

Hyvä valmennus tuo liiketoiminnan tuloksia

Hyvä yritysvalmennus pitäisi olla sellainen, jolla on selkeät tavoitteet ja joka parhaimmillaan parantaa liiketoiminnan tuloksia. Tällaiset valmennukset eivät keskity ihmisten viihdyttämiseen yhden iltapäivän aikana vaan niiden tavoitteena on oikea muutos.

Me Remalla käytämme digitalisaation tuomaa työkalua hyvään valmennukseen. Promote on käytössä jokaisessa valmennuksessamme. Hyvän alustan lisäksi aidosti tehokkaan yritysvalmennuksen reseptiin sisältyy esimiehen olennainen rooli ja tavoitteet.

Digitalisaation myötä mikään ei ole enää entisensä – eivät myöskään valmennukset. Ja hyvä niin.


Haluaisitko napata mukaasi käytännöllisen oppaan, jonka avulla luodaan onnistunut valmennusprojekti? Lataa HR-johtajan opas täältä.  


Seppo Virtanen

Seppo Virtanen

Seppo Virtanen on Rema Partnersin Senior Partner, jolla on 20 vuoden kokemus B2B-organisaatioiden johtamisesta. Seppo loistaa myynnin ja myynnin johtamisen saralla ja on auttanut lukuisia yrityksiä onnistumaan niiden parissa.

”Reman johdolla toteutettu esimiestyön valmennusohjelmamme tähtäsi Peab -konsernin johtamiskulttuurin yhdenmukaistamiseen pohjoismaissa. Valmennuksen antia sovelletaan jo arjen työssä.”

Marit Telin Head of Human Resources, Peab Finland